Näytetään tekstit, joissa on tunniste 3/5. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 3/5. Näytä kaikki tekstit

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Luotsikatu vol 2

Sain juuri kaveriltani Facebookissa viestin koskien Luotsikadun leikkipuistoa ja muistin samalla, että mehän kävimme siellä keväällä katsastamassa uudistetun puiston. Unohdin silloin laittaa uudet kuvat tänne. Tässä siis keväisiä kuvia viiveellä. Eipä sillä, tuolloin huhtikuussa oli ihan yhtä lämmin kuin viime viikkoina... Yhtenä isona parannuksena koko puiston ympäri kulkeva aita.






Uuteen varusteluun kuuluu:

Kuppipyöritin, pienten leppisliukumäki, vieterikeikutin, keinut, isohko kiipeilyteline, pieni laiva, hiekkalaatikko, piknikpöytä ja aidatun alueen ulkopuolella tolppakarusellikieputin ja aidattu pallonpotkimispaikka.

Jos listasta unohtui jotain, kommentoikaa ihmeessä! Muistini on huono ja huomasin, että näistä kuvista puuttuu yksi puiston nurkka kokonaan. Siellä saattaa siis olla vielä jotain!

Uudistus puistossa on ollut hyvä, vaikkakaan ei samaan aikaan tehdyn Thölberginkadun puiston veroinen. Uusi, iso kiipeilyteline oli meidän kolmevuotiaan mieleen, samoin kuin laiva, joka kiinnosti myös pikkuveljeä. Isommille lapsille tämä saattaa olla vähän tylsä puisto, sillä kiipeilyteline ei ole kovin haastava ja muuten laitteet ovat pienemmille.

Arvosana: 3/5


Jos haluat tietää miltä Luotsikadulla näytti ennen remonttia, klikkaa tänne:  Luotsikatu ennen



lauantai 26. lokakuuta 2013

Vanhan Vaasan rivitaloalueen leikkialue
















 Ympäristö: Vanhan Vaasan rivitalot kiertävät keskellä isohkoa puistoa, jonka toisessa laidassa leikkialue on. Aluetta rajaa paikoin avoin pensasaita. 

Laitteet: Keinut isoille ja pienille, liukumäki, hiekkalaatikko, levypyörittäjä, pikkukaruselli, kiipeilyteline, vieteriauto, vieterikeikutin

Testihenkilön suosikki: Auto

Yleisarvio: Tavanomaisesti varusteltu puisto, jossa ei ole mitään erityisen mieleenpainuvaa.  Osa laitteista on jo parhaat päivänsä nähneitä. Plussaa hyvistä keinuista. Mukava peruspuisto alueen lapsille, mutta ei välttämättä paras "loppuhuipennus" leikkipuistokierroksellemme.

Arvosana: 3/5




Kuningattarenpolun leikkipuisto






















 Ympäristö: Vanhan Vaasan kerrostaloalueen laidalla, siellä perällä. Toiseen suuntaan kerrostalot, joiden parvekkeilta ihmiset katselevat leikkipuistoon, toiseen suuntaan kaunis, vanha sekametsä. Leikkipuisto on hyvin aidattu. Vain yhdessä nurkassa on avoin kulku. Puisto on jaettu kahteen osaan, joista ainakin toinen lienee viereisen avoimen päiväkodin käytössä kerhoaikoina.

Laitteet: Toisella puolella aitaa: Korikeinu, keinut, liukumäki, kiipeilyteline, kunto-kiipeilyteline, köysipyramidikiipeilyteline
Aidan toisella puolella: Pienempi liukumäki, hiekkalaatikko, keinut, pieni keinulauta, vieterikeikutin

Testihenkilöiden suosikit: Liukumäki, korikeinu ja kuntokiipeilyteline

Yleisarvio: Iso puisto, paljon laitteita, mutta aika perustasoa. Liukumäet ovat keskenään lähes samanlaiset, joten ehkä vähän tylsää. Alue on kuitenkin hyvin hallittavissa ja erilaista tekemistä riittää isommallekin porukalle. 

Arvosana: 3/5


lauantai 28. syyskuuta 2013

Thölberginkadun leikkialue

Muokkaus 17.3: Uudistettuun Thölberginkadun puistoon pääset tutustumaan tästä linkistä














Ympäristö: Puisto on rauhallisen omakotialueen keskellä. Se rajautuu kahdelta reunaltaan hiljaiseen autotiehen ja kahdelta pihaan. Aitoja ei ole. Tämän puiston ilmoitettiin keväällä  tämän vuoden aikana kunnostettavien joukossa, mutta ainakaan vielä siellä ei ole tapahtunut mitään. Tai no, on sinne tuotu kasa kivistä soraa. Kieli pitkällä odotamme mitä tuleman pitää, sillä tämä on yksi vakiopuistoistamme.

Laitteet: Isojen ja pienten keinu, kaksi vieterikeikutinta, hiekkalaatikko, pieni kiipeilyteline liukumäellä, isompi liukumäki rinteessä, keikkuva safariauto, kiipeilyseinä

Aikuisille: Penkki

Yleisarvio: Hieman kulunut peruspuisto, jossa suurimman innostuksen saa aikaan keinuva auto. Testihenkilömmekin toivoo, ettei sitä remontin yhteydessä poistettaisi. Keinut ovat vanhat kunnon pitkäkettinkiset keinut. Tällä puistolla pärjää, jos ei parempaa ole saatavissa. Tilaa juosta ja keksiä omia leikkejä puistonurkassa.

Testihenkilön suosikki: Keinuva safariauto, kivisorakasa

Arvosana: 3/5

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Pajakadun leikkialue













 Ympäristö: Asuinalueen laidalla, ulkoilualueen ja -reittien varrella oleva laaja kenttämainen alue, jonka toisessa laidassa on leikkilaitteet. Alueella mahtuu myös pelaamaan pallopelejä yms. Aamupäivällä puut vielä varjostavat, mutta myöhemmin aurinko pääsee porottamaan melko estoitta. Leikkilaitteet on mukavan tiiviissä ryhmässä, vaikka alue onkin laaja.

Laitteet: Isojen ja pienten keinut, heikkalaatikko, keinulauta, kaksi vieterikeikutinta, kiipeilyteline, liukumäki. Talvella pulkkamäeksi erinomaisesti sopiva mäennyppylä.

Aikuisille: penkki leikkialueen laidalla, piknikpöytä

Testihenkilön suosikki: Kiipeilyteline

Yleisarvio: Hyvin varustettu peruspuisto, jossa laitteita eri ikäisille leikkijöille. Liukumäkeen pääsee pienikin kiipeämään ja kiipeilyteline antaa haastetta vähän vanhemmille. Rauhallinen ja viihtyisä puisto. 

Arvosana: 3/5

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Ympyrätien leikkipuisto











Ympäristö: Parin minuutin kävelymatkan päässä Seimitien leikkipuistosta sijaitsee ihan toisenlainen puisto. Puisto on sen verran ränsistynyt, että näyttää melkein hylätyltä. Ohi kulkee kevyenliikenteenväylä, taustalla siintää taloja metsikön takana. Vieressä on ainakin näin keväällä täynnä vettä oleva oja, jonka vuoksi veikkaan täällä olevan reilusti hyttysiä hyttysaikaan.

Laitteet: Neljä vieterikeikutinta, hiekkalaatikko, isojen ja pienten keinu, kiipeilyteline-liukumäki, (Kiviä kiipeilyyn)

Aikuisille: Penkki

Testihenkilön suosikki: HopLopiksi nimetty kiipeilyteline

Yleisarvio: Ensimmäisenä puistoon astuessa silmä osuu vinossa seisovaan kiipeilytelineeseen. Lapsi on kuitenkin siitä erittäin innoissaan, samoin kuin puistosta muutenkin. Nämä vanhat puistot ovat aina mukavan raikas tuulahdus uusittuihin puistoihin tottuneelle, niissä kun ovat helposti niin toistensa kopioita. Tässä puistossa on kauniine hiekkalaatikoineen jotain hyvin viehättävää, vaikka ilman vaaleanpunaisia laseja katsoessa onhan se todella ränsistynyt.

Arvosana: 3/5

Pukinjärven leikkialue (Seimitie)











Ympäristö: Viheralueen ja kävelyteiden päässä, pientaloalueen keskellä sijaitseva iso leikkialue, jossa on tilaa temmeltää. Puistoa reunaa osittain matala puuaita mutta lähistöllä ei ole vaaraa liikenteestä. Itse leikkikenttä on nimenomaan kenttä, hiekkaa, ei istutuksia tai muuta viihtyvyyttä lisäävää. Parin minuutin kävelyn päässä myös Ympyrätien leikkipuisto.

Laitteet: Rekka, tasapainopuomi, korkea karuselli, kiipeilyteline-liukumäki, vieterikeikutin, korikeinu (lisäksi laaja kivi, jolla kiipeillä)

Aikuisille: Penkki

Testihenkilön suosikki: Rekka ja kiipeilyteline

Yleisarvio: Äkkiseltään puisto näyttää todella monipuoliselta ja löytyvät laitteet ovat lajissaan  oikein hyviä. Täällä puuttuu kuitenkin peruspilareita, kuten tavalliset keinut (tosin tästä moni vanhempi voi olla myös iloinen), hiekkalaatikko, useampi vieterikeikutin, eli laitteet, joilla ihan pienetkin voivat leikkiä. Taaperoiän ylittäneille lapsille tämä onkin oikein mukava puisto.

Arvosana: 3/5