Näytetään tekstit, joissa on tunniste Palosaari. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Palosaari. Näytä kaikki tekstit

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Luotsikatu vol 2

Sain juuri kaveriltani Facebookissa viestin koskien Luotsikadun leikkipuistoa ja muistin samalla, että mehän kävimme siellä keväällä katsastamassa uudistetun puiston. Unohdin silloin laittaa uudet kuvat tänne. Tässä siis keväisiä kuvia viiveellä. Eipä sillä, tuolloin huhtikuussa oli ihan yhtä lämmin kuin viime viikkoina... Yhtenä isona parannuksena koko puiston ympäri kulkeva aita.






Uuteen varusteluun kuuluu:

Kuppipyöritin, pienten leppisliukumäki, vieterikeikutin, keinut, isohko kiipeilyteline, pieni laiva, hiekkalaatikko, piknikpöytä ja aidatun alueen ulkopuolella tolppakarusellikieputin ja aidattu pallonpotkimispaikka.

Jos listasta unohtui jotain, kommentoikaa ihmeessä! Muistini on huono ja huomasin, että näistä kuvista puuttuu yksi puiston nurkka kokonaan. Siellä saattaa siis olla vielä jotain!

Uudistus puistossa on ollut hyvä, vaikkakaan ei samaan aikaan tehdyn Thölberginkadun puiston veroinen. Uusi, iso kiipeilyteline oli meidän kolmevuotiaan mieleen, samoin kuin laiva, joka kiinnosti myös pikkuveljeä. Isommille lapsille tämä saattaa olla vähän tylsä puisto, sillä kiipeilyteline ei ole kovin haastava ja muuten laitteet ovat pienemmille.

Arvosana: 3/5


Jos haluat tietää miltä Luotsikadulla näytti ennen remonttia, klikkaa tänne:  Luotsikatu ennen



keskiviikko 21. elokuuta 2013

Palosaaren salmen leikkialue














Ympäristö: Palosaaren salmen rannassa, korkealla, tuulisella paikalla sijaitseva puisto. Vieressä kulkee katu, jonne pääsyä ei ole rajattu aidoin. Vieressä on myös pallopeleihin sopiva hiekkakenttä. Maisemat ehkä Vaasan leikkialueiden hienoimpia.

Laitteet: Kiipeilyteline, kaksi vieterikeikutinta, isojen lasten keinut, laiva, hiekkalaatikko, iso karuselli-keinulauta

Aikuisille: Penkkejä puiston reinoilla

Testihenkilön suosikki: Laiva ja vieterikeikuttimet

Yleisarvio: Olemme vältelleet tänne puistoon tulemista, sillä se ei vain ole näyttänyt yhtään kutsuvalta. Paikanpäälläkään ei viihdytty kovin kauaa, sillä testihenkilö halusi lähteä läheiseen Työväenkadun puistoon leikkimään. Kiva pikkupuisto, jonka tarjonnan pelastaa pienemmille kävijöille laiva ja isommille karuselli-keinulauta. Tuulisellä säällä olo voi käydä viileäksi. Vauvakeinujen puuttumisesta miinusta.

Arvosana: 2/5

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Työväenkadun leikkialue













Ympäristö: Puisto Palosaaren ytimessä, mutta kuitenkin rauhallisella paikalla. Autotiet menevät puiston kahdella laidalla, mutta liikennettä ei paljoa ole. Uusittu puisto on otettu käyttöön syksyllä 2011. Kaikki laitteet ovat edelleen uudenveroisia. 

Laitteet: Tasapainoilurulla, keinulauta, tasapainolevy/-karuselli, vieterikeikutin, liukumäki-kiipeilyteline, hiekkalaatikko, isojen ja pienten keinut, auto.

Aikuisille: Piknikpöytä, penkkejä

Testihenkilön suosikki: Auto

Yleisarvio: Monipuolinen puisto pienemmälle käyttäjäkunnalle. Isot lapset varmasti kaipaisivat enemmän haastetta vaikkapa kunnon kiipeilytelineestä. Perheen pienimmille täältä taas löytyy kaikki tarvittava ja vähän päälle. Laitteet on mukavasti sijoiteltu ja useammankin lapsen kanssa on helppo olla puistossa yhtä aikaa. 

Arvosana: 4/5 

maanantai 6. elokuuta 2012

Onkilahden kiipeilyverkko




Ympäristö: Palosaaren puolella Onkilahtea, lyhyen kävelymatkan päässä toimintapuistolta. Kauniissa ja hyvin hoidetussa puistoympäristössä.

Laitteet: Kiipeilyverkko

Aikuisille: Kiipeilyverkko, penkkejä

Testihenkilön suosikki: Testihenkilö 30+v olisi kaivannut tällaista omassa lapsuudessaan

Yleisarvio: Hienon näköinen verkko, jossa vähän vanhemmat lapset varmasti haluavat kokeilla rajojaan. Laitteiden vähäisyyden vuoksi tätä ei varsinaisesti voi arvostella leikkialueena vaan yksittäisenä laitteena.


torstai 14. kesäkuuta 2012

Urheilukadun leikkialue

Yleisnäkymä puistosta

Monen lapsen karuselli 

Kiipeilyteline-liukumäki. Liukumäen roikkuvat portaat hankalat pienimmille.

Vieterikeikutin ja hiekkalaatikko 

Pienten keinut ja metsä


Ympäristö: Puisto on päättyvän, rauhallisen Urheilukadun Alskatintien puoleisessa päässä. Toiselta puolelta puistoa ympäröi pieni metsä, jossa voi käydä seikkailemassa. Alskatintielle päin johtaa nurmirinne ja nurmikenttä, joille vilkkaalla lapsella on helppo pääsy. Alskatin tie on tunnetusti vilkkaasti liikennöity ja ainoa suoja sitä kohti on tien laitaan laitettu verkkoaita. Puut varjostavat puistoa sopivasti kuumimpaan aikaan, mutta lämpimiäkin kohtia löytyy.

Laitteet: Isot ja pienet keinut, hiekkalaatikko, vieterikeikutin, kiipeilyteline-liukumäki, kioski, monen lapsen istumakaruselli.

Aikuisille: - 

Testihenkilön suosikki: Liukumäki, johon ei päässyt kiipeämään itse hankalasti heiluvien roikkuvien portaiden vuoksi.

Yleisarvio: Tämä puisto sopii paremmin vähän vanhemmille lapsille, ei taaperoikäisille. Sekä kiipeilyteline-liukumäki että monen lapsen karuselli ovat selvästi isommille lapsille. Lähipuistona perus puisto. Alskatintien melko suojaton läheisyys tuo miinusta puistolle.

Arvosana: 3/5



maanantai 16. huhtikuuta 2012

Vapaudentien leikkialue





Yleisnäkymä puistoon 



Perinteinen leppisliukumäki
Kiipeilyteline, jossa riittää haastetta aikuiselle(kin)

Iso kiipeilyteline toisesta suunnasta

Pompulakeinu



Pikkuisten kiipeilyteline




Perinteisempää tarjontaa
Ympäristö:  Vapaudentien leikkialue on rauhallisella paikalla, vaikkakin lähellä vilkasta Palosaarentietä. Leikkipuistoa rajaa reilun kokoinen nurmikko- ja puistoalue ja ympärillä on kerrostalojen pihoja ja harva lauta-aita vapaudentielle päin. Puistossa on reilusti tilaa ja hyvä näkyvyys joka paikkaan. 

Laitteet: Isojen ja pienten keinu, pompulakeinu, jossa kaksi rohkeaa keinuu yhtä aikaa, kaksi vieterikeikutinta, hiekkalaatikko, iso monitoimikiipeilyteline, pienten kiipeilyteline liukumäellä ja leppäkerttuliukumäki

Vanhemmille: Iso kiipeilyteline ja penkit hiekkalaatikon vieressä

Testihenkilön suosikki: leppisliukumäki

Yleisarvio: Ensisilmäyksellä leikkipuisto on hieno, uusi, värikäs ja monipuolinen. Iso kiipeilyteline, jossa riittää kivaa testattavaa isommalle kävijälle, hämää, sillä lopulta sen käyttäjäkunta ei ole sitä leikkipuiston peruskävijäkuntaa. Pienemmille sopivaa touhua kuitenkin riittää puiston tavallisemmista laitteista. Pienenpienille sopivasta kiipeilytelineliukumäestä plussaa. Tämä puisto onkin ehkä sopivin ihan pienille ja sitten jo ehkä kouluikäisille. 

Arvosana 3/5