Pari viikkoa sitten Pohjalainen kirjoitti Vaasan kaupungin tarkastaneen kaikki leikkipuistot ja tehneen listan tarvittavista korjauksista. Tarkastelun kohteena olivat erityisesti turvallisuuteen liittyvät asiat, kuten turva-alustat, ympäristö, valaistus ja aidat. Valaistus onkin ollut monessa puistossa luokattoman huono ja käytännössä leikkiminen pimeän aikaan on ollut mahdotonta. Onneksi tarkastuskierros on tehty pimeänä vuodenaikana.
Leikkipuistoja ovat kiertäneet aikuiset. Aitoja koputtelemalla ja hiekkaa mittaamalla ei kuitenkaan välttämättä huomaa kaikkia turvallisuuspuutteita. Parhaiten vaaranpaikat huomaa, kun katsoo lasta leikkimässä puiston laitteilla. Esimerkiksi meidän lähipuistojemme, Melaniemen molempien puistojen, liukumäet ovat kaikkina vuodenaikoina vaaralliset. Pienemmän leikkipuiston muovisessa kierreliukumäessä vauhdit kasvavat helposti todella koviksi ja liukumäen alastulo on kova hiekkamonttu. Liukumäen alaosassa ei ole loivennusta, vaan vauhdit tyssäävät jyrkästä mäestä suoraa hiekalle. Isommassa puistossa taas liukumäki on lähes L-kirjaimen muotoinen ollen ensin lähes pystysuora ja kääntyen sitten vaakaan. Tässä pienen laskijan tasapaino ei pidä ja olen nähnyt monen lapsen lyövän päänsä liukumäkeen. Muitakin vastaavia esimerkkejä löytyy.
Tänä vuonna täydellisesti uusittavien puistojen listalta löytyvät Luotsikadun leikkipuisto sekä Thölberginkadun leikkipuisto. Molemmissa puistoissa laitteet ovat vuosien takaa. Luotsikadun puistoa kommentoinkin hieman aikansa eläneeksi. Thölberginkadun puistossakin käymme säännöllisesti (vaikka siitä en olekaan vielä arvostelua kirjoittanut) joten sen uusiminen ilahduttaa mieltä.
Toivottavasti uudistettavat puistot ja uudet puistot saavat omaleimaisen ilmeen, eivätkä toista muiden puistojen tunnelmaa. Innolla ja kiinnostuneena kevään puistovierailuja sekä uusia puistoja odottaa jo lähileikkipuistoihin talven aikana totaalisen kyllästynyt testihenkilömmekin.
PS. Pohjalaisen jutussa kritisoitiin puistoja, joissa on isoja kiviä. Minä taas olen aina pitänyt kivien ja muiden "luonnonleikkipaikkojen" löytymistä plussana. City- ja luontoihmisen erojako nämä ovat?
PS. Pohjalaisen jutussa kritisoitiin puistoja, joissa on isoja kiviä. Minä taas olen aina pitänyt kivien ja muiden "luonnonleikkipaikkojen" löytymistä plussana. City- ja luontoihmisen erojako nämä ovat?








