Näytetään tekstit, joissa on tunniste Gerby. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Gerby. Näytä kaikki tekstit

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Ruisnevantien leikkialue









Ympäristö: Leikkialue on pientaloalueen keskellä, viheralueen ympäröimänä. Parkkipaikkaa on hankala löytää, joten tässä puistossa käynee pääosin lähitalojen lapsia. Puisto on perusvarusteltu laaja kenttä, joka meidän käynnillämme saattoi näyttäytyä hieman totuudenmukaista tylsempänä ankean sään ja huonotuulisen lapsen vuoksi.

Laitteet: Kioski, kaksi vieterikeikutinta, keinulauta, pienten ja isojen keinut, kiipeilyteline, jossa pieni ja iso liukumäki, hiekkalaatikko. 

Aikuisille: penkki kummallisessa paikassa puiston reunalla

Testihenkilön suosikki: kiipeilyteline/liukumäki

Yleisarvio: Perusvarusteltu puisto, jossa ei mitään ihmeellistä tai erityisen innostavaa. Pikemminkin tylsä ja suunnittelemattoman oloinen puisto, jossa kuitenkin riittävän paljon tekemistä lähitalojen lapsille. Kiitosta hiekkalaatikon päälle levitetystä pressusta. 

Arvosana: 2/5

perjantai 9. marraskuuta 2012

Pitkänevan leikkialue

Pahoittelut huonosta kuvanlaadusta. Valo ei enää tahdo illansuussa riittää kuvaamiseen.










Ympäristö: Omakotitalojen takana, lyhyen kevyenliikenteenväylän pätkän päässä sijaitseva puisto. Toisella puolella metsää ja lenkkipolkuja. Metsä on helppokulkuista ja kivaa leikkipaikkaa ja näkyvyys on hyvä. Leikkipuistoonkin on on mukavasti jätetty puita ja luonnon tuntua.

Laitteet: Liukumäki-kiipeilyteline (isommille lapsille), keinuva tasapainolauta, köysitasapainolaite, isojen ja pienten keinu, tasapainotolpat, vieterikeikutin

Aikuisille: - 

Testihenkilön suosikki: Keinu

Yleisarvio: Melko niukasti varustettu puisto, jossa laitteet enemmän isommille lapsille. Ympäröivä metsä on on mukava ja lisäarvoa tuova seikkailupaikka. 

Arvosana: 2/5

lauantai 15. syyskuuta 2012

Kytömaanpolun leikkialue
















Ympäristö: Puisto on viheralueen reunalla asutuksen keskellä. Talojen pihat eivät silti rajaa puistoa. Itse puisto on helposti hallittava hiekkakenttä, jonne laitteet on ripoteltu. Puiston läpi menee kulkutie kävelytielle.

Laitteet: Heiluva tasapainolauta, tavallinen tasapainolauta, tunneli, kiipeilyteline, jossa iso ja pieni liukumäki, vieterikeikutin, karuselli, isojen ja pienten keinu, verkkokiipeilyteline

Aikuisille: Penkkejä puiston laidalla.

Testihenkilön suosikki: Tunneli

Yleisarvio: Kompakti puisto, joka sopii sekä isoille että pienille. Hiekkalaatikon puuttuminen miinus. Puisto on melko hyvin katseilta suojassa ja vaikuttaa paikalta, jossa paikallinen nuoriso saattaa kokoontua iltaisin. 

Arvosana: 3/5

Talvikkipolun leikkialue











Ympäristö: Talvikkipolku on Länsimetsäntieltä erkaneva lyhyt umpikuja, jonka päästä lähtee kävelytie viheralueen läpi. Leikkipuisto on tuon kävelytien alkupäässä, eli viheralueen ympäröimänä. Puiston ympärillä onkin metsää jossa leikkiä. Puiston yhdellä laidalla kulkee oja/puro, jonka yli menee kuvassa oleva kaarisilta. Näin syksyllä ojassa oli vain hieman likaista vettä, mutta voisin arvata, että alkukesästä täällä on paljon hyttysiä.

Laitteet: Isojen ja pienten keinut, kaksi vieterikeikutinta, pienten porkkanaliukumäki, iso kiipeilyteline-liukumäki, munakuppi ja tasapainolevy. Lisäksi luonnonkivistä kehäasetelmia, joissa voi kiipeillä. 

Aikuisille: Penkki keskellä puistoa

Testihenkilön suosikki: Kivikehät, kiipeily

Yleisarvio: Mukava peruspuisto mukavassa ympäristössä. Kiipeilyteline oli isommille lapsille monipuolinen. Voin kuvitella, että täällä leikki leiviää nopeasti ympäröivään metsään. Kivikehät kiva ekstra, mutta hiekkalaatikko olisi kiva. 

Arvosana: 3/5