Näytetään tekstit, joissa on tunniste Keskusta/Hietalahti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Keskusta/Hietalahti. Näytä kaikki tekstit

torstai 25. huhtikuuta 2013

Kaupungintalon puisto

Kaupungintalon puisto uusittiin vuonna 2012. Emme silti "ehtineet" käydä siellä viime vuonna, joten valitsimme sen vuoden ensimmäiseksi arvosteltavaksi puistoksi. En ollut edes vilkaissut puistoon ohi kävellessäni, joten tänne mennessäni olin odottanut isompaa muutosta. Lopulta puisto oli hyvin samankaltainen kuin aiemminkin ja suuri osa laitteista samoja. Uutena puistoon on tullut kunnon liukumäki-kiipeilyteline, jossa on kaksi eri kokoista liukumäkeä. Keinut ovat myös uudet. Nyt puisto on vähäisistä uudistuksista huolimatta paljon monipuolisempi kuin aiemmin.









Laitteet: Kiipelyteline kahdella liukumäellä, isot ja pienet keinut, istumakaruselli, hiekkalaatikko, kiipeilyteline, neljän lapsen vieterikeikutin, kissakeinu, pieni linnaliukumäki

Aikuisille: isot piknikpöydät

Yleisarvio: Pienillä muutoksilla puistoa on saatu isompaa käyttäjäryhmää palvelevaksi. Yksi miinus puistolle on se, että suurin osa puistosta on "hiekkalaatikkohiekkaa", eli sitä inhottavan tarttuvaa ja joka paikkaan tunkevaa hiekkaa, josta ainakin minä pyrin tietyillä säillä pitämään lapseni erossa. Laitteiden alla toki on turvahiekkaa. 

Tässä linkki, millainen oli Kaupungintalon puisto ennen uudistusta


Arvosana 3/5


keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Koivupuisto uusittu

Koulukadun varressa oleva Koivupuiston leikkialue on uusittu kesällä 2012. Nyt sieltä löytyy vanhojen suosikkien, kuten ison junan, lisäksi mielenkiintoisia uusia tasapainoilulaitteita. Kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa ja kokeilemassa! Myös leikkialuetta ympäröivä puisto on kokenut muodonmuutoksen ja leikkialueen aitaa on parannettu.

Koko arvosteluun pääset tästä

Tässä vielä uudistukset kuvina:





maanantai 12. joulukuuta 2011

Uutta Klemetinkadulla!

Klemetinkadun leikkialueella on noin kuukauden ajan ollut kolme uutta vempelettä. Tsekkaa tästä mitä ne ovat KLIK!

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Satopuiston leikkialue


Isojen puolelta

Isojen puolen helpompi kiipeilyteline

Pienten puoli, aidattu alue




Ympäristö: Leikkialue on osa Satopuiston viheraluetta, joka jää talojen suojaan Malmönkadun ja Hietalahdenkadun väliin. Koska talot ympäröivät sitä joka suunnasta, eivät monet tiedä tämän ison leikkipuiston olemassaolosta. Puistoon on kulku Malmönkadulta keltaisten talojen välistä tai Hietalahdenkadulta kilometritalon päästä. Kun siis uskaltautuu talojen parkkipaikoille, löytyy niiden takaa oikein mukava, suojaisa ja monipuolinen puisto. Sijaintinsa vuoksi täällä tosin on harvoin seuraa. Leikkialueen lisäksi tänne kätkeytyy suuri nurmikkoalue ja suojaisia puita, joten kesällä tämä on kiva piknikpuisto.

Laitteet: Leikkialue on jaettu isojen ja pienten puoliin. Isojen puolelta löytyy tasapainoilulauta (siis sellainen, jota pitkin voi kävellä) kahdet keinut ja kaksi kiipeilytelinettä, joista toinen matalampi liukumäellä, toinen haasteellisempi. Pienten puolella on vauvakeinut, tavalliset keinut, hiekkalaatikko mökillä, kaksi liukumäkeä, pikkukaruselli, keinulauta, pikkukiipeilyteline, pöytä ja tuolit. 

Vanhempien viihtyvyys: Puistossa on helppo seurata lapsia, näkyvyys on hyvä ja lähellä ei mene autoja. Pienten puolella on pöytä ja penkit keskeisellä paikalla. Isojen puolella on penkit puiston laidalla. Kesällä kannattaa ottaa viltti ja eväät mukaan.

Testihenkilön suosikki: Liukumäet, pikkukiipeilyteline

Arvosana: 4/5



torstai 3. marraskuuta 2011

Kruununmakasiinin leikkialue (Vankilanranta)


Yleisnäkymä puistosta

Suunta kohti ulappaa

Surffilauta


Munakuppikieputin

Ja vauhdissa

Ympäristö: Kruununmakasiinin leikkialue, joka tunnetaan paremmin vankilanrannan leikkipuistona, sijaitsee yhdellä kauneimmista paikoista rannassa keskellä puistoa. Maisemissa siis ei ole valittamista. Leikkialue on melko laaja eikä sitä ole aidattu. Rantaan on kuitenkin riittävästi matkaa, etteivät lapset lähde vettä tutkimaan. Puiston vieressä pieni kenttä ja koripallokori. 

Laitteet: Keinut, hiekkalaatikko, laiva, kiipeilymasto, liukumäki kiipeilytelineellä, kahden lapsen hyljekeikutin, surffilauta, munakuppi. Monipuolinen puisto, jossa riittää tekemistä pienelle ja isommalle. Kunnon kiipeilytelinettä puistossa ei ole, mutta masto on erilainen kuin kiipeilytelineet missään muussa puistossa. 

Vanhempien viihtyvyys: Leikkialueella ei tainnut olla yhtäkään penkkiä. Näkyvyys puistossa on hyvä ja seuraakin usein sekä lapselle että aikuiselle. Maisemia kelpaa katsella.

Testihenkilön suosikki: Laiva ja surffilauta. 

Arvosana: 3/5

tiistai 25. lokakuuta 2011

Koivupuiston leikkialue








Uudet kuvat 10/2012






Ympäristö: Koivupuiston leikkialue sijaitsee Koulukadun varressa ja ohi kulkeekin melko paljon autoja ja myös raskasta liikennettä. Puisto on ympäröity kokonaan metalliaidalla.. Toiseen suuntaan puistosta aukeaa kaunis näkymä puiston yli rantaan ja merelle. Puiston puolella onkin mukavia piknikpaikkoja kesällä. 

Laitteet: Liukumäki-kiipeilyteline, hiekkalaatikko, kiipeilyteline, keinu isoille ja pienille, juna, kaksi vieterikieputinta, tasapainojakkarat, vaakatasoköysitikkaat, tasapainolaatat köysien varassa, pallerot ja munakuppi. Tämä on laitteiden puolesta varmasti yksi Vaasan monipuolisimpia leikkipuistoja. Laitteet olivat hyväkuntoisia ja leikkitilaa oli paljon. Bonusta junasta, jonka kaltaiset laitteet jaksavat aina innostaa lapsia. Kyytiin mahtuu myös aikuinen!

Vanhempien viihtyvyys: Penkkejä puiston laidalla, alempana Koivupuistossa viihtyisiä penkkejä. Puisto on kunnostettu kauniiksi oleskelupaikaksi. Leikkialueella on vanhemmille penkkejä

Testihenkilön suosikki: Juna ja tasapainolaatat

Arvosana 4/5

Kasarmintorin leikkialue

Yleiskuva puistosta
Kiipeilyteline
kalakieputin




Ympäristö: Kasarmintorin leikkialue on avonainen, kokonaan aidattu, pyöreä hiekkakenttä. Ilman ympäröivää kaunista puistoa leikkialue olisi todella ankean näköinen, mutta puisto parantaa maisemaa ja viihtyisyyttä huomattavasti. Itse puistoon on ripoteltu laitteet sinne tänne puistoa kiertämään. Leikkialueen vieressä nurmella on jalkapallomaalit, joissa voi käydä tähtäilemässä niiden ollessa vapaat.

Laitteet: Puistosta löytyy keinut, liukumäki, hiekkalaatikko keinulauta, vieterikeikutin, kiipeilyteline, rodeopyöritin ja iso keinulaudan tyyppinen laite, joka pyörii myös ympäri. Puiston liukumäestä on iso pudotus maahan, joten se ei sovi kaikkein pienimmille. Muutenkin puiston laitteet ovat vähän isommille lapsille, mutta pienikin viihtyy. Leikkimieliset aikuiset arvostavat Vaasan yhtä mielenkiintoisinta laitetta, isoa pyörivää keinulautaa. Todella hauskaa! Kunhan vain on kaveri mukana. 

Vanhempien viihtyvyys: Penkit puiston laidoilla. Viihtyvyys paranee huimasti, jos on omankokoinen kaveri testaamaan keinulautaa.

Testihenkilön suosikki: Kalakeikutin ja hiekkalaatikko

Yleisarvio: Vähän isompien lasten leikkipaikka heille, jotka tahtovat selkeän ja tarkkaan aidatun alueen. Hieno, monipuolinen kiipeilyteline ja iso keinulauta nostavat pisteitä, mutta muuten puisto on aika tavanomainen.

Arvosana 3/5

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Inkerinpuiston leikkialue








Ympäristö: Inkerinpuiston leikkialue on osa Inkerinpuiston päiväkodin pihaa ja onkin päivisin päiväkodin lasten käytössä. Alue on kokonaisuudessaan hyvin laaja, jos mukaan laskee myös päiväkodin pihan (viimeisessä kuvassa). Itse leikkipuisto on suojassa ja melkein piilossa ohikulkevien katseilta. Liikennettä puiston ohi on äärimmäisen vähän ja itse puisto on aidattu joka suunnalta. Leikkipuiston ja päiväkodin pihan erottaa myös aita, josta on kulku läpi.  Puistossa kasvaa isoja, vanhoja puita. Laitteet on ripoteltu pitkin puistoa sekalaiseen järjestykseen. Plussaa liukumäestä, johon pienikin pääsee helposti kiipeämään. Isot puut varjostavat joka suunnalta.

Laitteet: kaksi hiekkalaatikkoa, keinut, kolme vieterikeikutinta, neljän lapsen istumakaruselli, pieni leppäkerttuliukumäki tunnelilla, isompi liukumäki kiipeilytelineellä, tunneli. Päiväkodin pihan puolella isoja betonitunneleita, keinut, kiipeilyteline jne. Laitteita siis piisaa! Tunneleiden lisäksi ei mitään erikoista, mutta toimivia, hyväkuntoisia peruslaitteita.

Vanhempien viihtyvyys: Laajassa puistossa vain yksi penkki toisella laidalla. Ympäristö on vähän sekava ja näköyhteyttä ei ole puiston jokaiseen kolkkaan. 

Testihenkilön suosikki: Molemmat liukumäet, tunneli.

Yleisarvio: Monipuolinen puisto, jossa paljon vaihtelua. Kiva ja rauhallinen ympäristö, mutta myös liian rauhallinen, koska tänne ei voi eksyä sattumalta. 

Arvosana 3/5

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Klemetinkadun leikkialue







Ympäristö: Klemetinkadun varressa puistoalueen toisessa päässä sijaitseva suosittu leikkipuisto, jossa ei melkein koskaan tarvitse leikkiä yksin. Leikkipuiston lisäksi kiinnostavia leikkipaikkoja löytyy puiston puolelta kiviltä. Hiljattain uusittu aita reunustaa puiston kolmea sivua. Takasivu puistoa kohti on avoin.

Laitteet: Hiekkalaatikko, keinut, kaksi vieterikeikutinta, kolme liukumäkeä, paloauto.
Alueella ei ole varsinaista kiipeilytelinettä. Paloauto ja puistossa oleva suuri kivi ovat hyviä kiipeilypaikkoja. Isoon liukumäkeen vie hyvät, pikkulapselle turvalliset portaat. 
 Kaikki laitteet ovat hyväkuntoisia. 

Vanhempien viihtyvyys: Kolme penkkiä puiston laidoilla. Lähes aina seuraa sekä lapsille että aikuisille. 

Testihenkilön suosikki: Paloauto ja iso liukumäki

Yleisarvio: Hietalahden suosituimman puiston vetonaula on paloauto, joka on puiston suosituin laite. Muuten tilavan puiston laitteet ovat tyypillisiä leikkipuistolaitteita. Puiston vain kolmelta sivulta rajaava aita on saanut kritiikkiä osalta vanhemmista. Leikkialue on mukava, hyväkuntoinen, perinteinen leikkipuisto. Puiston pisteitä nostaa se, että täällä joutuu harvoin olemaan ilman seuraa.

Arvosana 4/5



***


Marraskuussa 2011 Klemetinkadun puistoon ilmestyi kolme uutta laitetta, jota me ehdimme testaamaan vasta nyt lumien tultua. Uutuudet olivat tavallinen pieni karuselli, kiipeilyteline ja joku keinulaudan tapainen laite, jonka käyttötarkoituksesta emme päässeet varmuuteen. Todennäköisesti tuossa istutaan kasvot keskelle päin, jalat tangolla ja vuorotellen suoristetaan jalat niin, että laite keinuu. Fiksummat kehittäkööt paremman käyttötavan.