lauantai 30. maaliskuuta 2013

Kuopionkadun leikkialue












Ympäristö: Jokin näissä Suvilahden puistoissa viehättää. Uskoisin sen olevan olemassa olevan ympäristön huomioon ottamisen puistojen suunnittelussa. Tässäkin puistossa on isoja, vanhoja puita ja kivoja kiviä kiipeiltäväksi. Puisto on Suvilahden kävelytiemäisten katujen ja pientalojen sokkelossa, aitaamaton. Tunnelma on kuin olisi ympäröivien taloyhtiöiden leikkipaikalla.

Laitteet: Liukumäki, Tiipii-kiipeilyteline, isojen ja pienten keinut, hiekkalaatikko, kioski

Aikuisille: Penkki puiston laidalla

Testihenkilön suosikki: Kivillä kiipeily

Yleisarvio: Hyvätunnelmainen puisto, mutta niin perus kuin perus voi olla. Laitteet ovat yksinkertaisia ja niissä voi leikkiä oikeastaan vain yhdellä tavalla. Moniulotteisuutta siis kaivataan. 

Arvosana: 2/5



Arkistojen kätköistä

Aurinko paistaa siihen malliin, että lumet sulavat vauhdilla ja uusi leikkipuistokausi lähestyy. Koko talvi on mennyt lähinnä pihoissa ja lähileikkipuistossa leikkien, ja kyllästymistä on ilmassa sekä aikuisilla että testihenkilöllä. 

Marraskuussa perheeseemme syntyi vauva, minkä vuoksi viimeiset leikkipuistotestaukset jäivät tänne raportoimatta. Nyt tuo nelikuinen nukkuu päiväunia ja muu perhe on uimassa, joten ehdin penkoa syksyn viimeisten käyntien kuvat tänne. Lämmitellään siis vanhoilla käynneillä uuden kauden alkajaisiksi! 

* * *


Lukijat, olisin kiitollinen, jos jättäisitte kommenttikenttään tietoja, jos jossain puistossa on tehty pienempiä uudistuksia laitteisiin. Omat kokemuksenne ja mielipiteenne puistoista ovat myös enemmän kuin tervetulleita!

Ruisnevantien leikkialue









Ympäristö: Leikkialue on pientaloalueen keskellä, viheralueen ympäröimänä. Parkkipaikkaa on hankala löytää, joten tässä puistossa käynee pääosin lähitalojen lapsia. Puisto on perusvarusteltu laaja kenttä, joka meidän käynnillämme saattoi näyttäytyä hieman totuudenmukaista tylsempänä ankean sään ja huonotuulisen lapsen vuoksi.

Laitteet: Kioski, kaksi vieterikeikutinta, keinulauta, pienten ja isojen keinut, kiipeilyteline, jossa pieni ja iso liukumäki, hiekkalaatikko. 

Aikuisille: penkki kummallisessa paikassa puiston reunalla

Testihenkilön suosikki: kiipeilyteline/liukumäki

Yleisarvio: Perusvarusteltu puisto, jossa ei mitään ihmeellistä tai erityisen innostavaa. Pikemminkin tylsä ja suunnittelemattoman oloinen puisto, jossa kuitenkin riittävän paljon tekemistä lähitalojen lapsille. Kiitosta hiekkalaatikon päälle levitetystä pressusta. 

Arvosana: 2/5

Kaupunki tarkastanut puistot

Pari viikkoa sitten Pohjalainen kirjoitti Vaasan kaupungin tarkastaneen kaikki leikkipuistot ja tehneen listan tarvittavista korjauksista. Tarkastelun kohteena olivat erityisesti turvallisuuteen liittyvät asiat, kuten turva-alustat, ympäristö, valaistus ja aidat. Valaistus onkin ollut monessa puistossa luokattoman huono ja käytännössä leikkiminen pimeän aikaan on ollut mahdotonta. Onneksi tarkastuskierros on tehty pimeänä vuodenaikana. 

Leikkipuistoja ovat kiertäneet aikuiset. Aitoja koputtelemalla ja hiekkaa mittaamalla ei kuitenkaan välttämättä huomaa kaikkia turvallisuuspuutteita. Parhaiten vaaranpaikat huomaa, kun katsoo lasta leikkimässä puiston laitteilla. Esimerkiksi meidän lähipuistojemme, Melaniemen molempien puistojen, liukumäet ovat kaikkina vuodenaikoina vaaralliset. Pienemmän leikkipuiston muovisessa kierreliukumäessä vauhdit kasvavat helposti todella koviksi ja liukumäen alastulo on kova hiekkamonttu. Liukumäen alaosassa ei ole loivennusta, vaan vauhdit tyssäävät jyrkästä mäestä suoraa hiekalle. Isommassa puistossa taas liukumäki on lähes L-kirjaimen muotoinen ollen ensin lähes pystysuora ja kääntyen sitten vaakaan. Tässä pienen laskijan tasapaino ei pidä ja olen nähnyt monen lapsen lyövän päänsä liukumäkeen. Muitakin vastaavia esimerkkejä löytyy. 

Tänä vuonna täydellisesti uusittavien puistojen listalta löytyvät Luotsikadun leikkipuisto sekä Thölberginkadun leikkipuisto. Molemmissa puistoissa laitteet ovat vuosien takaa. Luotsikadun puistoa kommentoinkin hieman aikansa eläneeksi. Thölberginkadun puistossakin käymme säännöllisesti (vaikka siitä en olekaan vielä arvostelua kirjoittanut) joten sen uusiminen ilahduttaa mieltä. 

Toivottavasti uudistettavat puistot ja uudet puistot saavat omaleimaisen ilmeen, eivätkä toista muiden puistojen tunnelmaa. Innolla ja kiinnostuneena kevään puistovierailuja sekä uusia puistoja odottaa jo lähileikkipuistoihin talven aikana totaalisen kyllästynyt testihenkilömmekin.



PS. Pohjalaisen jutussa kritisoitiin puistoja, joissa on isoja kiviä. Minä taas olen aina pitänyt kivien ja muiden "luonnonleikkipaikkojen" löytymistä plussana. City- ja luontoihmisen erojako nämä ovat?

perjantai 9. marraskuuta 2012

Pitkänevan leikkialue

Pahoittelut huonosta kuvanlaadusta. Valo ei enää tahdo illansuussa riittää kuvaamiseen.










Ympäristö: Omakotitalojen takana, lyhyen kevyenliikenteenväylän pätkän päässä sijaitseva puisto. Toisella puolella metsää ja lenkkipolkuja. Metsä on helppokulkuista ja kivaa leikkipaikkaa ja näkyvyys on hyvä. Leikkipuistoonkin on on mukavasti jätetty puita ja luonnon tuntua.

Laitteet: Liukumäki-kiipeilyteline (isommille lapsille), keinuva tasapainolauta, köysitasapainolaite, isojen ja pienten keinu, tasapainotolpat, vieterikeikutin

Aikuisille: - 

Testihenkilön suosikki: Keinu

Yleisarvio: Melko niukasti varustettu puisto, jossa laitteet enemmän isommille lapsille. Ympäröivä metsä on on mukava ja lisäarvoa tuova seikkailupaikka. 

Arvosana: 2/5

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Lionspuisto (Savikivenkatu)

















 Ympäristö: Puisto sijaitsee mukavan luonnonläheisessä ja rauhallisessa paikassa pientalojen ympäröimän viheralueen keskellä. Sinne johtaa ainoastaan ulkoiluteitä ja puistoa ympäröi joka puolelta metsä tai ruohokenttä. Autoja ei tarvitse pelätä ja leikkitilaa voi levittää joka suuntaan. Puisto palvelee isoa aluetta Metsäkalliossa, sillä lähellä ei ole muita leikkipuistoja.

Laitteet: Keinu isoille ja pienille, vieterikeikutin, liukumäki, hiekkalaatikko, korikeinu, nivelletty tasapainolauta, hamsterinpyörä, kiipeilyteline-liukumäki, putkipuhelin

Aikuisille: Penkki hyvällä sijainnilla hiekkalaatikon vieressä, piknikpöytä pensaiden takana

Yleisarvio: Perusasiat kunnossa ja pientä ekstraa. Kiipeilyteline on monipuolinen ja plussaa erillisestä liukumäestä, johon pienikin pääsee kiipeämään portaita pitkin. Hamsterinpyörä ja nivelletty tasapainolauta taitavat olla ainoat laatuaan Vaasassa. Lisäksi puisto on rakennettu viihtyisästi istutuksineen.

Arvosana: 4/5

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Koivupuisto uusittu

Koulukadun varressa oleva Koivupuiston leikkialue on uusittu kesällä 2012. Nyt sieltä löytyy vanhojen suosikkien, kuten ison junan, lisäksi mielenkiintoisia uusia tasapainoilulaitteita. Kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa ja kokeilemassa! Myös leikkialuetta ympäröivä puisto on kokenut muodonmuutoksen ja leikkialueen aitaa on parannettu.

Koko arvosteluun pääset tästä

Tässä vielä uudistukset kuvina: